Yöbussi Panama Citystä San Joseen Costa Ricaan

Maanantai 3.6. - tiistai 4.6.

Lähdimme maanantai-iltana puoli 11 jälkeen uberilla kohti bussiasemaa. Oltiin ajateltu lähteä asemalle hyvissä ajoin, mutta siinä lähtösähellyksessä aika hurahti nopeasti ja yhtäkkiä olikin jo kiire asemalle. Uber-kyyti saapui onneksi nopeasti, mutta tuli vähän mutkia matkaan, kun uberin oli pakko käydä tankilla, jotta pääsisimme perille asti. Bensa-asemalla oli kuitenkin ruuhkaa, joten meitä nauratti, että jätettiin tämäkin taas näin viime tippaan, vaikka oli koko ilta aikaa lähteä. Tasalta "piti" olla bussiasemalla ja kyllähän me tiskillä oltiin 2 min ennen. Eli ajoissa siis! 

Tiskillä pitikin tehdä vielä check-in bussiin, eli virkailija katsoi passit ja antoi tavaratilaan meneville rinkoille numeroidut henkilökohtaiset tägit, joita vastaan ne saisi sitten määränpäässä. Nainen myös huomautti, että kai meillä on poistumislippu Costa Ricasta, sillä sitä vaaditaan rajalla. No eihän meillä ollut. Onneksi asemalla oli netti ja hetken pähkäilyn jälkeen otettiin soitto Suomeen ja saatiin photoshoppauksella uudet "feikkiliput" kännykkään. Kiitos avusta kotijoukot! Samaan aikaan kuumoteltiin sitä, että kaukoliikenteen terminaalialueelle tarvittiin erikseen rapid pass -kortti, jolla pääsisi sisään. Meitä oltiin kuitenkin neuvottu, ettei meidän kannata ostaa sitä, vaan pyytää jota kuta maksamaan meidätkin alueelle. Yhtäkkiä tuli huuto meidän bussin lastauksen aloituksesta ja siinä onneksi selvisi, että tica bussin palveluun kuului tämä alueelle pääsy, eli turhaan stressattiin.

Bussiin noustessa kyselimme kuskilta olisiko meidät mahdollista jättää matkan varrelle Queposiin, jotta meidän ei tarvitsisi ajella San Joseeseen asti ja sieltä takaisin 3 tunnin matkaa. Tämä sopi kuskille. Emme olleet varmoja bussin reitistä tai siitä onko tiputus matkan varrella ok, joten lähdimme alunperin matkaan ilman varmaa tietoa määränpäästä ja siksi emme ole varanneet majoitusta. Eikä meillä ole paikallista valuuttaa, Costa Rican coloneja. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan matkalla kohti Costa Ricaa ilman senttiäkään paikallista valuuttaa, majapaikkaa ja nettiä.

Matka sujui kutakuinkin näin:
- klo 00.05 lähtö
- klo 3.00 vessatauko
- klo 5.00 random tsekkaus, että kaikilla on passit
- klo 6.00 passien tarkistus armejan toimesta
- klo 6.30 rajalla
- klo 7.30 matka jatkuu
- klo 8.00 pysähdys poliisikontrollissa
- klo 9.00 ruokatauko
- klo 11.00 hypättiin pois Queposissa.

Rajalla odoteltiin tovi bussimme vuoroa. Panaman puolella kaikki matkatavarat läpivalaistiin, jonka jälkeen piti hakea poistumisleima passiin ja antaa uudestaa sormenjäljet. Tässä tuli kuitenkin sählinkiä, kun huomasimme, että kaikilla muilla oli Costa Rican maahantulolappu täytettynä tai vähintään täyttivät sitä. Siinä sitten pienessä paniikissa saatiin hommattua meillekin sellaiset ja jäimme täyttämään niitä. Siinä kuitenkin muut matkustajat ehti jo hävitä näkyvistä, niin kuin myös bussimme. Syke nousi kahteensataan ja ekaa kertaa myös kunnon paniikki iski. Oltiin kahdestaan Panaman puolella ilman rinkkoja, eikä bussia saati ketään tuttua kasvoa ollut enää mailla halmeilla. Pienen paniikkikierroksen jälkeen löysimme yhden työntekijöistä, joka vaan lunkisti totesi, että sitten mennään. Raja ylitettiin jalan ja toisella puolella odotti Costa Rican tarkistukset. Passiin oli helppo saada leimat, eikä mitään poistumislippuja edes kyselty! Mutta tämän jälkeen tuli hämmentävä osuus, kun meidät laitettiin karsinaan betonipöytien luokse. Aikaa kului ja kului. Toki odottavan aika on pitkä, kun ei tiedä mitä ja millon pitäisi tapahtua. Lopulta paikalle ilmestyi kolme työntekijää, jotka tsekkasivat matkatavaramme käsin. Osan tarkemmin ja osan vain suullisesti. Siitä sitten laukut takaisin bussiin ja vielä kerran passien tsekkaus, että onhan kaikilla leimat.

Rajasähläystä lukuunottamatta matka on sujunut mukavasti. Saatiin ihan hyvin nukuttua bussissa ja oli mukavaa, että kuskille oli ihan ok jättää meidät pois Queposin kohdalla. Yöbussille siis iso suositus, kunhan muistaa ottaa paljon lämpimiä vaatteita mukaan jäätävän ilmastoinnin takia. Ja vaikkakin rajalla, osittain omasta syystämme, oli sähläystä, oli rajanylitys huomattavasti mukavampaa tehdä muun massan mukana. 

Aamulla ysiltä oli ruokatauon aika ja ostettiin 4 dollarilla molemmille palat patonkia ja kanamunaa aamupalaksi. Huomattiin myös, että paikassa oli wifi, minkä ansiosta klikkailtiin meille pikaisesti Selina-niminen hostelli Manuel Antoniosta. Eli ensimmäinen ongelma ratkaistu. Vähän ennen klo 11 saavuimme Quepoksen laitamille ja oli meidän aika hypätä kyydistä. Bussin viereen pysähtyikin heti joku paikallinen  autonsa kanssa ja tarjosi kyytiä. Hypättiin urugualaisen reppureissaajan kanssa kyytiin ja pysähdyttiin Quepokseen vaihtamaan rahaa paikalliseen valuuttaan. Eli toinen ongelma ratkaistu. Hotellille oli matkaa 9km ja meidän osuus kyydistä oli 5 dollaria. Ei huono diili, koska saatiin vaihdettua rahaa ja päästiin suoraan yöbussista hotellille. Ja tämä kaikki tapahtui alle puolessa tunnissa siitä, kun yöbussi pysähtyi pysäkille. 

Tänään vielä suunnitelmissa käydä syömässä ja vain chillailla hotellin altaalla ja nukkua. Pyykkiä tosin pitäisi pestä, koska kaikki vaatteet alkaa olla aika kamalassa kunnossa. Kaikki käyttämämme vaatteet ovat muovipusseissa litimärkinä hiestä, joten tuoksut on taattu 😂

-Tiinat