Haavojen parantelua
Maanantai 10.6.
Aamulla herättiin molemmat jo kuudelta. Yöllä heräiltiin kipuun, rankkasateeseen sekä mangojen pudotessa räjähdysmäisesti peltikattoomme. Yö oli muutenkin vähän haastava, koska kummallakin oli yksi ainut asento, jossa oli mahdollista nukkua kaikkien ihovaurioiden vuoksi. Vaikka kello oli vasta kuusi ajattelimme, että voisimme nousta jo ja kävellä alas rantaan netin ääreen, jotta voisimme kertoa koti-Suomeen eilisistä epäonnekkaista tapahtumista.
Tämän jäljeen menimme aamupalalle, jossa pohdimme hostperheemme kanssa mitä tekisimme tänään haavoillemme. Vaihtoehtona oli käydä uudelleen paikallisessa sairaalassa puhdistamassa haavat tai että puhdistaisimme ne itse apteekin välineillä. Lopulta lähdimme kuitenkin sairaalaan. Sairaalassa olimme taas paikallisille surkuhupaisa nähtävyys. Pääsimme heti hoitohuoneeseen, jossa haavamme putsattiin ja laitettiin kirvelevää antiseptistä voidetta. Hoito-ohjeiksi saimme, että haavat tulisi pitää avoinna ilman siteitä ja rasvaakin lisättäisiin vasta illalla. Ihmettelimme tätä, koska ne poikkeavat suomalaisista hoito-ohjeista, mutta eroavaisuus johtunee kostean kuumasta ilmastosta. Toinen erikoinen asia oli, että host-äitimme sanoi, että nyt kun meillä on avoimia haavoja emme saisi syödä lainkaan kalaa tai kananmunaa. Yritimme hetken taistella vastaan, mutta hän oli ehdoton. Ei ihan ymmärretty, mihin tämä perustui.
Vietettiin koko päivä majatalossamme rauhassa haavoja parannellen. Ulkona olisi ollu kiva pilvinen sää, niin olisimme voineet olla ulkona terassilla haavoista huolimatta, mutta kärpäset hyökkäsivät heti haavojen kimppuun. Meidän oli siis pysyttävä koko päivä sisällä mökissä tekemättä yhtään mitään. Eikä täällä perheen asunnossa ole tosiaan edes wifiä. Aika kului superhitaasti, eikä ilta meinannut tulla lainkaan. Odotimme vain sitä, jotta pääsisimme nukkumaan. Ehkä huomenna olisi taas vähän parempi päivä.
Ollaan tänään mietitty uudelleen eilisiä tapahtumia ja ollaan oltu kyllä super onnekkaita siitä, että tämä nicaragualaisperhe on ollut meidän tukenamme koko ajan. He ovat kuskanneet meitä sairaalaan, hoitaneet haavojamme sekä tehneet meille ruokaa kolme kertaa päivässä. Jos olisimme jossakin hostellissa keskenämme, olisimme joutuneet selviytymään tästä kaikesta itse. Tilanne olisi ollut paljon monimutkaisempi ilman heidän apua. Emme tiedä, miten voisimme ikinä kiittää heitä tarpeeksi.
-Tiinat
Aamulla herättiin molemmat jo kuudelta. Yöllä heräiltiin kipuun, rankkasateeseen sekä mangojen pudotessa räjähdysmäisesti peltikattoomme. Yö oli muutenkin vähän haastava, koska kummallakin oli yksi ainut asento, jossa oli mahdollista nukkua kaikkien ihovaurioiden vuoksi. Vaikka kello oli vasta kuusi ajattelimme, että voisimme nousta jo ja kävellä alas rantaan netin ääreen, jotta voisimme kertoa koti-Suomeen eilisistä epäonnekkaista tapahtumista.
Tämän jäljeen menimme aamupalalle, jossa pohdimme hostperheemme kanssa mitä tekisimme tänään haavoillemme. Vaihtoehtona oli käydä uudelleen paikallisessa sairaalassa puhdistamassa haavat tai että puhdistaisimme ne itse apteekin välineillä. Lopulta lähdimme kuitenkin sairaalaan. Sairaalassa olimme taas paikallisille surkuhupaisa nähtävyys. Pääsimme heti hoitohuoneeseen, jossa haavamme putsattiin ja laitettiin kirvelevää antiseptistä voidetta. Hoito-ohjeiksi saimme, että haavat tulisi pitää avoinna ilman siteitä ja rasvaakin lisättäisiin vasta illalla. Ihmettelimme tätä, koska ne poikkeavat suomalaisista hoito-ohjeista, mutta eroavaisuus johtunee kostean kuumasta ilmastosta. Toinen erikoinen asia oli, että host-äitimme sanoi, että nyt kun meillä on avoimia haavoja emme saisi syödä lainkaan kalaa tai kananmunaa. Yritimme hetken taistella vastaan, mutta hän oli ehdoton. Ei ihan ymmärretty, mihin tämä perustui.
Vietettiin koko päivä majatalossamme rauhassa haavoja parannellen. Ulkona olisi ollu kiva pilvinen sää, niin olisimme voineet olla ulkona terassilla haavoista huolimatta, mutta kärpäset hyökkäsivät heti haavojen kimppuun. Meidän oli siis pysyttävä koko päivä sisällä mökissä tekemättä yhtään mitään. Eikä täällä perheen asunnossa ole tosiaan edes wifiä. Aika kului superhitaasti, eikä ilta meinannut tulla lainkaan. Odotimme vain sitä, jotta pääsisimme nukkumaan. Ehkä huomenna olisi taas vähän parempi päivä.
Ollaan tänään mietitty uudelleen eilisiä tapahtumia ja ollaan oltu kyllä super onnekkaita siitä, että tämä nicaragualaisperhe on ollut meidän tukenamme koko ajan. He ovat kuskanneet meitä sairaalaan, hoitaneet haavojamme sekä tehneet meille ruokaa kolme kertaa päivässä. Jos olisimme jossakin hostellissa keskenämme, olisimme joutuneet selviytymään tästä kaikesta itse. Tilanne olisi ollut paljon monimutkaisempi ilman heidän apua. Emme tiedä, miten voisimme ikinä kiittää heitä tarpeeksi.
-Tiinat
