Viimeinen päivä Ometepen saarella

Torstai 13.6.

Eilisestä ei kirjoitettukaan omaa postausta, joten lyhyesti ensin siitä. Perus aamurutiiniemme, aamupalan ja sairaalareissun, jälkeen pakkasimme rinkat ja jatkoimme matkaa. Noh, ei oikeasti. Vain pihan toiselle puolelle treehouseen, pois tulevien amerikkalaisten turistien tieltä, sillä he tarvitsisivat isomman pihamajan. Muuttoa lukuunottamatta eilinen oli ihan järkyttävän tylsä päivä. Tylsyyteen kuoleminen saa ihan uudet ulottuvuudet täällä.

Mutta tähän päivään. Kolme makoilupäivää tekemättä yhtään mitään, saivat meidät tänään aamupalalla haaveilemaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ruokakaupassa käynnistä sairaalareissun yhteydessä. Antiseptisen rasvan käyttö, joka pitää haavat kosteina ja "märkivinä", on estänyt kaiken liikkumisen ja vaatteiden käytön. Nyt kuitenkin suunnittelimme, että sairaalan puhdistuksen jälkeen peittämme suurimman osan haavoista vaatteilla ja jättämme antiseptisen rasvan myöhemmäksi, jotta voisimme jäädä hetkeksi keskustaan. Innoissamme freesauduimme kolmen päivän erakkoelämän jälkeen ja lähdimme houstisin kyydillä sairaalaan. 

Rutiinipuhdistusten jälkeen odottelimme hetken pihalla puhdistusjälkien kuivumista. Sairaalan pihalla ja aulassa on aina todella paljon ihmisiä ja niin oli tänäänkin. Kaikki tuijottavat, irvistävät ja tänään myös juttelivat pitkään meistä. He mm pohtivat uskaltavatko kysyä meiltä jotain. Vihdoin yksi uskaltautui ja elekielellä kysyi olemmeko käyttäneet kookosöljyä. Porukan leuat loksahtivat näyttävästi lattiaan, kun Mänty vastasikin sujuvalla espanjalla heille. On se hauskaa yllättää aina kaikki sillä, että olemme ymmärtäneet kaiken keskustelun koko ajan. Haahaa.

Sairaalan jälkeen suunnistimme apteekkiin hakemaan lisää lääkerasvaa ja sieltä ruokakauppaan. Olimme eilen haaveilleet jostain naposteltavasta tylsyyden ja pienen nälän takia. Sipsi- ja baananilastu-ostostemme jälkeen mieleen tuli, että tekisi kovasti mieli jäätelöä. Kadulla luoksemme tulikin nuorimies, Robinson, joka oli Davidin kaveri. Hän oli kuullut meistä ja kolaristamme ja nähnyt meidät jo lauantaina perheen kanssa yksillä. Pienessä kylässä kyllä kaikki ovat jo kuulleet meistä. Juttelimme hänen kanssaan tovin englanniksi ja selvisi mm., että hänellä on kaveri Suomen Turusta. Pieni maailma. Hän neuvoi meidät jätskibaariin ja sinne suuntasimmekin seuraavaksi. 

Väriesanssisten eskimojäätelöiden jälkeen suuntasimme vielä pienelle kävelylle keskustan ympäri, minkä jälkeen lähdimme mopotaksilla takaisin kotiin lounaalle. Elämän pienet ilot. Olo tuntui heti paljon paremmalta ja elämänjanoiselta, kun pääsi tekemään edes jotain. Suunnittelemme myös huomenna jatkavamme matkaa, sillä saimme sairaalasta siihen luvan ja hyvät hoito-ohjeet sekä oma fiiliksemme sen suhteen on hyvä. Toki vähän jännittää rinkan kantaminen, siitä, arvotavaroista ja haavoista huolehtiminen, auringolta suojautuminen ja hikoilun vaikutus haavoihin. Mutta mennään rauhallisesti ja ei edes yritetä liikoja, vaan pienetkin matkat mennään suosiolla takseilla. Seuraava kaupunki on Granada ja sinne on onneksi vain parin tunnin bussimatka.

Illalla piti suunnata vielä keskustaan syömään Robinsonin kanssa, mutta raju ja monta tuntia kestänyt rankkasade sotki suunnitelmamme, emmekä voineet lähteä. Ilta meni siis sipsien äärellä kuunnellen musiikkia. Harmitti todella paljon, koska odotimme iltaa niin paljon ja sisällä oleminen ja tylsistyminen ahdisti. Onneksi huomenna matka jatkuu!

-Tiinat