Matkustus Costa Ricasta Nicaraguaan
Lauantai 8.6.
Aamulla herätyskello soi jo viideltä ja pakkasimme rinkat lähtövalmiiksi. Hostellin respa ja yhteiskeittiö avautui 5.30, joten suuntasimme heti silloin meidän pussipuurojen ja banaanien kanssa valmistamaan pikaisen aamupalan ennen lähtöä. Aikaa syömiseen jäi noin 3 minuuttia, jonka jälkeen suunnattiin läheiselle bussiasemalle kuudelta lähtevään bussiin. Oltiin saatu ohjeet hostellista, että meidän pitää jäädä pois La Irmassa, josta jatkaisimme seuraavalla bussilla. Kuudelta lähtevä bussi ei kuitenkaan mennytkään kyseisen paikan kautta, mutta hypättiin silti bussiin, sillä sillä päästäisiin kuitenkin samalle maantielle, jonka varrella La Irmakin sijaitsi. Ajateltiin että ensimmäinen bussiväli pois vuoristosta sujuisi alamäkeen nopeammin kuin tullessa, mutta reitti olikin eri ja ajeltiin pieniä kinttupolkuja ison bussin kanssa noin 10km/h. Ja aikaa meni noin kaksi tuntia.
Bussista jäätiin pois maantien varressa päästyämme pois vuoristosta. Kuski ohjeisti meitä kävelemään noin 100 metrin päässä sijaitsevalle pysäkille. Ja hostellista oltiin saatu ohjeena pysäyttää Liberiaan menevä bussi. Ei ehditty odotella pysäkillä kuin noin 10 min kun Liberian bussi saapui. Bussi oli erittäin kuuma ja tunnelma oli hikinen täydessä bussissa. Matkan varrella bussiin hyppäsi kyytiin paikallisia piirakoita ja banaanilastuja myyvä mies. Nälkä alkoi jo kurnia vatsassa pienen aamupalan jälkeen, joten ostimme häneltä yhden ison piirakan noin 1 eurolla. Ajateltiin samalla että hyvä käyttää paikalliset valuutat nyt pois, sillä Nicaraguan rajalle päästyämme emme voisi käyttää enää Costa Rican coloneita.
Liberiaan päästyämme tajusimme, että meidän jäljellä olevat rahat (colonit) eivät riitäkään bussimatkan ostoon rajalle, joten olisi ehkä sittenkin pitänyt jättää piirakka bussissa syömättä. Laskettiin, että meiltä puuttui 40 colonia (eli 5 senttiä). Rajalle menevä bussikin oli juuri lähdössä, joten meillä ei ollut aikaa sen enempää pohtia, mistä saataisiin lisää coloneita. Samalla meidän viereen pysähtyi paikallinen mies, joka yritti saada meidät vaihtamaan ylimääriset colonit Nicaraguan cordobaksi. Mänty totesi, ettei ole ylimääräistä, vaan todellisuudessa tarvittaisiin vielä jostakin 40 colonia, jotta päästäisiin bussiin. Mies kaiveli taskujaan ja lahjoitti meille 50 colonia. Yritettiin tarjota dollareita takaisin, mutta hän ei niitä halunnut. Luultiin että päästäisiin nyt molemmat bussiin, mutta mies kertoikin bussin maksavan vielä enemmän, joten meiltä puuttuisikin vielä 70 colonia (10 senttiä). Seisoskeltiin jo bussin jonossa, kun mietittiin mistä löydettäisiin puuttuva raha. Espanjankielen taidosta oli taas hyötyä, kun lopulta Mänty selitti tilanteen jollekin paikalliselle meidän edessä jonossa seisovalle miehelle. Hän lahjoitti meille 100 colonia, jotta saisimme ostettua liput bussiin. Olipa taas ystävällisiä ihmisiä!
Oltiin luettu todella yksityiskohtaista tietoa netistä rajan ylityksestä jalan, joten ylitys sujui melko jouhevasti, koska tiesimme mitä tuleman piti. Ensin piti käydä maksamassa poistumismaksu Costa Ricasta (8 €), jonka jälkeen jonotettiin puoli tuntia toisessa paikassa poistumisleimoja passiimme. Tämä jälkeen kävelimme rajan yli (noin 5min), jonka aikana passimme tarkastettiin vielä kaksi kertaa. Nicaraguan puolella maksettiin ensin 0,90 euron vero ja sen jälkeen 11 euron maahantulomaksu.
Nicaraguan puolelta lähtee puolen tunnin välein chicken busseja, joten pääsimme heti rajalla hyppäämään seuraavaan bussiin. Chicken bus on vanha Yhdysvalloissa käytössä ollut koulubussi, joka on saanut uuden elämän Väli-Amerikassa värikkäiden maalipintojen myötä. Niitä käytetään täällä paikallisbusseina. Mitoitus on kuitenkin alkuperäinen (lapsille tehty), joten meidänkään jalat eivät meinanneet mahtua penkkiväleihin. Costa Rican busseihin verrattuna chicken bus paineli kovaa vauhtia kohti Rivasia, jossa vaihdoimme rahaa ja otimme taksin Ometepen saarelle lähtevälle lautalle. Edellinen lautta oli juuri lähtenyt ja seuraava lähtisi tunnin päästä. Tähän asti vaihdot olivat menneet olivat menneet todella sujuvasti, ja oltiin menty suoraan bussista bussiin, joten tämä lyhyt ruokatauko oli tervetullut. Lautta saarelle kesti reilun tunnin. Lisää saapumisesta Ometepeen seuraavassa postauksessa.
-Tiinat
Aamulla herätyskello soi jo viideltä ja pakkasimme rinkat lähtövalmiiksi. Hostellin respa ja yhteiskeittiö avautui 5.30, joten suuntasimme heti silloin meidän pussipuurojen ja banaanien kanssa valmistamaan pikaisen aamupalan ennen lähtöä. Aikaa syömiseen jäi noin 3 minuuttia, jonka jälkeen suunnattiin läheiselle bussiasemalle kuudelta lähtevään bussiin. Oltiin saatu ohjeet hostellista, että meidän pitää jäädä pois La Irmassa, josta jatkaisimme seuraavalla bussilla. Kuudelta lähtevä bussi ei kuitenkaan mennytkään kyseisen paikan kautta, mutta hypättiin silti bussiin, sillä sillä päästäisiin kuitenkin samalle maantielle, jonka varrella La Irmakin sijaitsi. Ajateltiin että ensimmäinen bussiväli pois vuoristosta sujuisi alamäkeen nopeammin kuin tullessa, mutta reitti olikin eri ja ajeltiin pieniä kinttupolkuja ison bussin kanssa noin 10km/h. Ja aikaa meni noin kaksi tuntia.
Bussista jäätiin pois maantien varressa päästyämme pois vuoristosta. Kuski ohjeisti meitä kävelemään noin 100 metrin päässä sijaitsevalle pysäkille. Ja hostellista oltiin saatu ohjeena pysäyttää Liberiaan menevä bussi. Ei ehditty odotella pysäkillä kuin noin 10 min kun Liberian bussi saapui. Bussi oli erittäin kuuma ja tunnelma oli hikinen täydessä bussissa. Matkan varrella bussiin hyppäsi kyytiin paikallisia piirakoita ja banaanilastuja myyvä mies. Nälkä alkoi jo kurnia vatsassa pienen aamupalan jälkeen, joten ostimme häneltä yhden ison piirakan noin 1 eurolla. Ajateltiin samalla että hyvä käyttää paikalliset valuutat nyt pois, sillä Nicaraguan rajalle päästyämme emme voisi käyttää enää Costa Rican coloneita.
Liberiaan päästyämme tajusimme, että meidän jäljellä olevat rahat (colonit) eivät riitäkään bussimatkan ostoon rajalle, joten olisi ehkä sittenkin pitänyt jättää piirakka bussissa syömättä. Laskettiin, että meiltä puuttui 40 colonia (eli 5 senttiä). Rajalle menevä bussikin oli juuri lähdössä, joten meillä ei ollut aikaa sen enempää pohtia, mistä saataisiin lisää coloneita. Samalla meidän viereen pysähtyi paikallinen mies, joka yritti saada meidät vaihtamaan ylimääriset colonit Nicaraguan cordobaksi. Mänty totesi, ettei ole ylimääräistä, vaan todellisuudessa tarvittaisiin vielä jostakin 40 colonia, jotta päästäisiin bussiin. Mies kaiveli taskujaan ja lahjoitti meille 50 colonia. Yritettiin tarjota dollareita takaisin, mutta hän ei niitä halunnut. Luultiin että päästäisiin nyt molemmat bussiin, mutta mies kertoikin bussin maksavan vielä enemmän, joten meiltä puuttuisikin vielä 70 colonia (10 senttiä). Seisoskeltiin jo bussin jonossa, kun mietittiin mistä löydettäisiin puuttuva raha. Espanjankielen taidosta oli taas hyötyä, kun lopulta Mänty selitti tilanteen jollekin paikalliselle meidän edessä jonossa seisovalle miehelle. Hän lahjoitti meille 100 colonia, jotta saisimme ostettua liput bussiin. Olipa taas ystävällisiä ihmisiä!
Oltiin luettu todella yksityiskohtaista tietoa netistä rajan ylityksestä jalan, joten ylitys sujui melko jouhevasti, koska tiesimme mitä tuleman piti. Ensin piti käydä maksamassa poistumismaksu Costa Ricasta (8 €), jonka jälkeen jonotettiin puoli tuntia toisessa paikassa poistumisleimoja passiimme. Tämä jälkeen kävelimme rajan yli (noin 5min), jonka aikana passimme tarkastettiin vielä kaksi kertaa. Nicaraguan puolella maksettiin ensin 0,90 euron vero ja sen jälkeen 11 euron maahantulomaksu.
Nicaraguan puolelta lähtee puolen tunnin välein chicken busseja, joten pääsimme heti rajalla hyppäämään seuraavaan bussiin. Chicken bus on vanha Yhdysvalloissa käytössä ollut koulubussi, joka on saanut uuden elämän Väli-Amerikassa värikkäiden maalipintojen myötä. Niitä käytetään täällä paikallisbusseina. Mitoitus on kuitenkin alkuperäinen (lapsille tehty), joten meidänkään jalat eivät meinanneet mahtua penkkiväleihin. Costa Rican busseihin verrattuna chicken bus paineli kovaa vauhtia kohti Rivasia, jossa vaihdoimme rahaa ja otimme taksin Ometepen saarelle lähtevälle lautalle. Edellinen lautta oli juuri lähtenyt ja seuraava lähtisi tunnin päästä. Tähän asti vaihdot olivat menneet olivat menneet todella sujuvasti, ja oltiin menty suoraan bussista bussiin, joten tämä lyhyt ruokatauko oli tervetullut. Lautta saarelle kesti reilun tunnin. Lisää saapumisesta Ometepeen seuraavassa postauksessa.
-Tiinat
