Ikimuistoinen syntymäpäivä!
Sunnuntai 9.6.
Aloitettiin päivä perheen äidin valmistamalla aamupalalla. Hän oli tehnyt meille lettuja sekä hedelmälautasen kahvin kera. Se oli todella herkullinen. Puoli ysiltä mopovuokraaja David saapui meidän pihaan skootterin kanssa, jonka vuokraisimme täksi päiväksi. Tarkoituksena oli kiertää koko Ometepen saari skootterille kruisaillen.
Lähdettiin huristelemaan saarta ympäri. Saari koostuu kahdesta tulivuoresta ja on 8-mallinen. Pääsaarella, jossa isommat kylät ja perhemajoituksemme sijaitsee, tie on päällystettyä maantietä. Toisella "saarella" on vain kuoppainen hiekkatie ja satunnaisia hökkeleitä. Meillä oli upea ilma ajella ja ihastella Ometepen asutusta sekä kauniita maisemia.
Reilun parin tunnin ajelun jälkeen olimme selviytyneet kivikkoisista, mutkittelevista kuppateistä ja olimme vihdoin saaren toisella puolella. Edessä oli suoraa tasaista hiekkatietä, jota ajoimme silti maltillisesti 20 km tuntivauhdilla. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä skootteri kippasi kyljelleen ja me sen mukana. Ensi reaktio oli shokki ja paniikki, että mitä tapahtui. Tolmunen jäi täysin skootterin alle ja Männylle iski paniikki murtuneista luista. Nopeasti kuitenkin tsekattiin, että molemmat on pintanaarmuja ja verivanoja lukuunottamatta kunnossa ja skootterikin otti vain etuosasta maalivaurioita, olihan Tolmunen "suojellut" sitä kehollaan. Onneksemme muuten autiossa saarenosassa, satuimme kaatumaan juuri yhden perheen kodin kohdalla. Mänty lähti hakemaan apua ja he näyttivät meille pihahanan, jolla saimme putsauttua täysin hiekkaiset kehomme. Lisäksi he toivat jotain puhdistusainetta ja pienen rullan sidettä. Ihania avuliaita ihmisiä. Nämä ruhjeet eivät kuitenkaan riittäneet, vaan Mänty käveli shokissa vielä puun oksaa päin, joka raapaisi hänen silmäluomensa auki. Surkeiden sattumusten sarja.
Puhdistautumisen jälkeen ruhjeet osoittautuivatkin melko kattaviksi. Tolmusella oli pahaa asfaltti-ihottumaa ja ruhjeita molemmissa reisissä, säärissä, jalkapöydissä ja kyynärvarsissa sekä lisäksi polvessa oli syvä viiltohaava. Männyllä oli nahka lähtenyt pakarasta ja säärestä sekä ruhjeita käsivarressa. Soitimme siis hostveljellemme ja kerroimme tilanteen. Hän ja David lupasivat lähteä hakemaan meitä. Reilun tunnin odottelun jälkeen he saapuivat moottoripyörällä. Olimme hieman toivoneet autokyytiä, mutta ei auttanut muu kuin hypätä motskareiden selkään. Paikalliset ajoivat kuin hullut tutuilla teillä. Hekin olivat ihmeissään, miten olimme selvityneet pahimmasta osuudesta, mutta sitten kaatuneet suoralla tiellä Tolmusen 8 vuoden ajokokemuksella.
Pysähdyimme matkalla pieneen majaan, jossa oli apteekki. Tyhjensimme sen alkeellisista sidetarpeista ja jatkoimme matkaa sairaalaan. Sairaalassa meitä odotti autio rakennus, olihan sunnuntai. Onneksi paikalliset pojat olivat mukanamme ja osasivat mennä koputtamaan ensiavun oveen. Pian jo istuimmekin ensiavussa tuskan irvistys naamallamme, hoitajien hangatessa haavojamme puhtaaksi. Piikkikammoinen Tolmunen joutui vielä paniikkiin lääkärin kaivaessa hervotonta neulaa esille. Polvi oli puudutettava ennen tikkien ompelua, sillä se oli auki sen verran pahasti. Kun kaikki haavat oli hoidettu ja rasvattu sekä Tolmunen saanut elämänsä ensimmäiset neljä tikkiä polveensa, henkilökunta ilmoitti, että hoito on ILMAISTA! Toki meillä oli vakuutukset kunnossa, mutta ihan mieletöntä, että kehitysmaan tasoisessa Nicaraguassa julkisen puolen sairaanhoito oli ilmaista jopa turisteille. Tästä ei oltaisi kuitenkaan selvitty ilman Männyn mieletöntä espanjankielentaitoa. Lisäksi saimme antibiottikuurin ja lääkerasvakuurin, jotka meidän tulisi hakea apteekista. Pojat siis kuskasivat meitä ympäri eri apteekkeja, etsiessämme oikeaa antiseptistä lääkerasvaa. Tämän jälkeen he veivät meidät vielä syömään Comedor Glorianaan, joka on kuulemma yksi saaren edullisimmista ja parhaimmista ruokapaikoista. Aamupalasta olikin kulunut jo 8 tuntia. Me toki tarjosimme heille ruuat, kiitokseksi kaikesta avusta.
Istuimme aivan likaisina ja verisinä ravintolassa heidän kanssaan, mutta onneksi paikalla ei ollut muita asiakkaita. Tässä vaiheessa olimme jo selvinneet shokista ja oli ihanaa tajuta, kuinka onnekkaita olimme, että tämä sattui juuri täällä ihanan hostperheen hoivissa. Juttelimme kaikesta ja heitimme vitsiä haavoistamme. Olipahan taas seikkailu! Juttujen lomassa myös selvisi, että pojat olivat 22-vuotiaita ja molemmilla oli jo 3-4-vuotias lapsi. Täällä on kuulemma ihan normaalia, että tyttö saa 14-15-vuotiaana ensimmäisen lapsensa ja kaikilla on vähintään 1-2 lasta 22-vuoden iässä. Heille oli vaikeaa ymmärtää Tolmusen ikä ja sinkkuus, oikea vanhapiika.
Masut täynnä lähdimme vielä viimeiseen apteekkiin, josta vihdoin löytyi oikea rasva. Tätä ennen olimme ohittaneet poliisipartion jo kahdesti ja pojat olivat aivan paskana, koska Davidilla oli jäänyt ajokortti kotiin äkillisen pelastusoperaation takia. Ajokortitta ajosta voisi nimittäin menettää koko menopelinsä. Ajaessamme heidän kaverinsa tienposkesta tööttäyksillä kertoi edessä siintävästä ratsiasta, joten suunnitelaksi tuli, että Tolmunen hyppäsi vuokraskootterin rattiin Mänty kyydissään. Pojat ohjeistivat, että meidän tulisi ajaa ratsiaan ennen heitä ja esittää ettemme puhuisi lainkaan espanjaa. Ratsiassa meidät tosiaan pysäytettiin ja pyydettiin ajokorttia. Poliisit olivat aivan kauhuissaan nähdessään repaleiset paitamme ja veriset raajamme. Mutta, koska he eivät osanneet englantia ja me esitimme ettemme ymmärtäneet espanjaa, tyytyivät he elekielen kaatumisesitykseemme ja jatkoimme matkaamme. Viiden minuutin odottelun jälkeen pojat tulivat perässämme ja nauroivat, että poliisit olivat edelleen aivan järkyttyneitä meistä, eivätkä edes kysyneet siksi heiltä ajokorttia, vaikka toki kuskilla se oli mukana. He olivat tunnistaneet skootterimme Davidin skootteriksi ja kyselivät ketä me oikein olemme.
Matka hostperheemme luo oli täysin erilainen, mitä ennen kolaria. Ennen kolaria paikalliset vihelsivät, vilkuttivat ja tööttäilivät meille hyväntuulisina, mutta nyt kaikkien naamoilta näkyi vain sympatia irvistys. Perheen luokse saavuttuamme oli jo ilta ja illallisen jälkeen kaaduimme lopen uupuneina sänkyymme. Tässä vaiheessa shokki ja tsemppaminen oli täysin poissa ja jäätävä kipu ja polttelu iski. Tästä tulisi tuskallinen yö. Tolmusella oli ainakin ikimuistoinen syntymäpäivä, josta voi jäädä jopa elinikäiset arvet kannettavaksi. Mutta tekevälle sattuu, eikä meille käynyt onneksi pahemmin.
-Tiinat
